Kesä meni vauhdikkaasti ja meno sen kuin kiihtyy, hyppää mukaan!

Kauppa käy, vaikka toisin luulisi ”Luulo ei ole tiedon väärti”, on osuva sanonta, kun mietimme uutisointia tai yleistä mielipidettä Suomen taloudellisesta tilanteesta. Kun katsomme tuloksiamme, voimme vain todeta, että asuntokauppa käy entistä vilkkaampana.

Huom! teki kesäkuussa ennätysmyynnin ja minä olin Top10 -tilastomme ykkönen!
Ja taas syyskuussa onnistuimme loistavasti ja teimme liikevaihdossa ketjumme seuraavan ennätyksen! Välitimme 450 kohdetta ja teimme liikevaihtoa noin 2,3 miljoonaa euroa.
 
Koko maan asuntomarkkinat ovat olleet nousussa tänä vuonna. Tammi-elokuussa me välitimme yhteensä 1 589 kauppaa enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona.
 
Se on hyvä uutinen meille ja valaa uskoa varmasti jokaiseen.
 
Välitettävää siis riittää ennusteiden mukaan ja oikealla asenteella ja aktiivisuudella olemme mukana yhä useammassa asuntokaupassa.